Anatomia

ROTUMÄÄRITELMÄ

Rotumääritelmä on ainoa kansainvälisesti määritelty dobermannjalostuksen tavoiteohjelma. Sen noudattamista on kaikkien dobermannyhdistysten ympäri maailman pidettävä tärkeimpänä ohjenuoranaan dobermannin jalostusta suunnitellessaan ja toteuttaessaan. Kunkin maan tilanteesta riippuen on kunkin jalostusta johtavan organisaation itse tehtävä ne valinnat ja painotukset, joihin jalostuksen pääpaino kulloinkin asetetaan. Rotumääritelmät ovat yleensä perua ajoilta, jolloin rotuja luotiin, siksi niiden pääpaino on usein anatomian puolella. Dobermannin rotumääritelmäkin pitää sisällään anatomian lisäksi vain vähäisiä mainintoja luonteesta. Terveydestä rotumääritelmät eivät useinkaan puhu mitään, mutta nykypäivänä koiran terveyden tärkeys ajaa kiistatta ohi sekä rakenteen että myös luonteen. Mitään hyötyä ei voi olla sen enempää hyvästä rakenteesta kuin luonteestakaan, jos koira on sairas.
Rotumääritelmät eivät myöskään ole ikuisia vaan tilanteen mukaan muuttuvia ohjeistuksia. Nykyinen voimassa oleva dobermannin rotumääritelmä on hyväksytty FCI:ssa joulukuun 15 2015.

FCI Rotumääritelmä N:ro 143 / 17.12.2015 / D

DOBERMANN
ALKUPERÄMAA: Saksa
KÄYTTÖ: Seura-, suojelu- ja palveluskoira
FCI-LUOKITUS: Ryhmä 2: pinseri ja snautseri, molossityyppiset ja sveitsiläiset karjakoirat
Jaosto 1: pinseri ja snautseri, jotka osallistuvat kokeisiin.

LYHYT KATSAUS RODUN HISTORIAAN

Dobermann on ainoa saksalainen rotu, joka kantaa ensimmäisen tunnetun kasvattajansa, Friedrich Louis Dobermannin (eli 02.01.1834 – 09.06.1894) nimeä. Perimätiedon mukaan hän oli veronkantaja, ulosottomies ja siinä sivussa Apoldan kaupungin koirarankkuri, jolla oli lakisääteinen oikeus ottaa kiinni irrallaan juoksevatkoirat.
Tästä valikoimasta hän valitsi omaan kasvatustyöhönsä erityisen teräviä yksilöitä. Dobermannin kehityksessä näyttelivät merkittävää osaa varmasti niin sanotut ”teurastajankoirat”, joiden silloisissa oloissa voidaan katsoa olleen jo melko yhtenäinen ”rotu”. Nämä koirat olivat eräänlainen sekoitus nykyisen rottweilerin edeltäjää jatietyntyyppistä mustaa, ruosteenpunaisin merkein varustettua, Thüringenissä vaikuttanutta paimenkoiraa.
Edellä mainittuja koiria yhdistäen aloitti Louis Dobermann kasvatustyönsä 1870 luvulla. Tällä tavoin hän sai aikaan ”oman rotunsa”  käyttökoiria, jotka eivät olleet vain valppaita vaan myös ”pelottomia piha- ja kotikoiria”. Näitä koiria käytettiin paljon sekä vartio- että poliisikoiratehtävissä. Rodun suosio poliisikoirana hankki sille lisänimen ”santarmikoira”. Metsästyksessä dobermanneja käytettiin enimmäkseen taistelussa petoeläimiä vastaan. Näiden edellä kuvattujen ominaisuuksiensa ansiosta oli lähes itsestään selvää, että dobermanni tuli virallisesti nimetyksi poliisikoiraksi jo 1900-luvun alussa.
Dobermannjalostuksen tavoitteena on keskikokoinen, lihaksikas ja voimakasrakenteinen koira, joka massastaan huolimatta on linjoiltaan jalo ja elegantti. Sen tulee parhaalla mahdollisella tavalla soveltua niin seura-, suojelu-, palvelus – kuin perhekoiraksi.

YLEISVAIKUTELMA

Dobermann on keskikokoinen lihaksikas ja voimakasrakenteinen. Ihannekoira on linjoiltaan elegantti, uljasryhtinen, olemukseltaan temperamenttinen ja ilmeeltään päättäväinen.

TÄRKEÄT MITTASUHTEET

Dobermannin tulee, erityisesti urosten, näyttää rungoltaan lähes neliöltä. Rungon pituus (rintaluusta istuinluuhun) ei uroksilla saa ylittää säkäkorkeutta 5 % enempää eikä nartuilla 10 % enempää.

LUONNE

Dobermannin perusolemus on ystävällisen rauhallinen, perheeseen kiintynyt ja lapsirakas. Dobermannilla tulee olla eloisa temperamentti ja kohtuulliseksi määriteltävä terävyys. Ärsytyskynnyksen tulee olla kohtuullisen korkea. Koska dobermannilta edellytetään hyvää ohjattavuutta ja iloista työskentelyä, ovat toimintakyky, rohkeus ja kovuus huomionarvoisia ominaisuuksia. Jotta dobermannin valppaus soveltuisi ympäristöönsä, on kiinnitettävä erityisesti huomiota sen itsevarmuuteen ja pelottomuuteen.

PÄÄ

Yläosa: Voimakas, kokonaisuuteen sopiva. Ylhäältä katsottuna pää muistuttaa tylppää kiilaa. Päälaen poikkilinja on edestä katsottuna lähes vaakasuora eikä korvien suuntaan laskeva. Kuonon selästä lähes suoraan jatkuva päälaenluun linja pyöristyy hivenen niskaan päin. Kulmakarvojen kaariluu on hyvin kehittynyt, muttei korostunut. Otsavako on havaittavissa. Takaraivonluu ei saa olla silmiinpistävä. Pään sivut eivät saa vaikuttaa ulkonevilta kun päätä tarkastellaan sivulta ja ylhäältä. Yläleuan ja poskiluun sivuilla olevan kevyen kaarevuuden on oltava sopusoinnussa pään kokonaispituuteen. Pään lihakset ovat voimakkaasti kehittyneet.
Otsapenger: Otsapenger on heikko, mutta näkyvän selkeästi muodostunut.

PÄÄN ILME

Kirsu: Kirsu on hyvin muodostunut, enemmän leveä kuin pyöreä, suuret sierainaukot. Kokonaisuus ei saa olla esiin työntyvä. Mustilla koirilla kirsu on musta, ruskeilla vastaavasti vaaleampaan sävytykseen sopiva.
Kuono: Kuonon tulee olla oikeassa suhteessa kallo-osaan ja sen tulee olla voimakkaasti kehittynyt. Kuono on syvä, suuaukon on ulotuttava poskihampaisiin asti. Kuonon tulee olla leveä aina kulmahampaiden alueelle asti.
Huulet: Huulet ovat kuivat ja leukaluita myötäilevät. Niiden on tiiviisti peitettävä suuaukko. Huulien pigmentti on tumma, ruskeilla hieman vaaleampi sävy.
Leuat / Purenta / Hampaat: Voimakas, leveä ylä- ja alaleuka. Saksipurenta, hammaskuviossa 42 normaalikokoista hammasta.
Silmät: Silmät ovat keskikokoiset, ovaalinmuotoiset ja tummat. Ruskeilla koirilla sallitaan hieman vaaleampivärisävy. Luomet ovat tiiviit ja luomien reunat ovat karvoittuneet.
Korvat: Luonnolliset, keskikokoiset, korkealle kiinnittyneet ja mieluiten poskenmyötäisesti asetuneet.

KAULA

Pitkähkö suhteessa päähän ja runkoon. Kuiva ja lihaksikas. Niskalinja on ylösnouseva ja hieman kaartuva. Kaulan asento on ryhdikäs ja jalo.

RUNKO

Säkä: Erityisesti uroksilla selväpiirteinen, korkea ja pitkä, muodostaen täten selän lantiota kohden laskevan linjan.
Selkä: Selkä on lyhyt ja tiivis. Selkä ja lanne ovat leveät ja lihaksikkaat. Nartuilla voi lanneosa olla nisien takia hieman pidempi kuin uroksilla. Lantio: Tuskin havaittavasti ristiluista hännäntyveen päin laskeva ja vaikuttaa näin hieman pyöristyneeltä. Lantio ei ole suora eikä silmiinpistävästi laskeva (luisu). Lantio on leveä ja voimakaslihaksinen.
Rinta: Rinnan pituuden ja syvyyden on oltava oikeassa suhteessa rungon pituuteen. Kylkiluut ovat kevyesti kaareutuvat ja rinnan syvyyden tukisi olla noin puolet koiran säkäkorkeudesta. Rinta on leveä ja edestä voimakkaasti esiin tuleva (eturinta).
Vatsalinja: Viimeisistä rintaluista lantioon asti on vatsalinja selkeästi ylösvetäytynyt.
Häntä: Typistämätön, ihanteellinen häntä on kohoava hieman kaartuva.

RAAJAT / ETURAAJAT

Yleisesti: Eturaajat ovat joka puolelta katsottuina lähes suorat, siis kohtisuoraan alustaan nähden. Eturaajat ovat rakenteeltaan voimakkaat.
Lapa: Lapaluu on tiiviisti rintakehän myötäinen, se pistää esiin okahaarakkeiden yläpuolelta ja on lihaksikas
lapaluun harjanteen molemmin puolin. Lapa on mahdollisimman viisto ja taakse kiinnittynyt. Lavan vaakasuora kulma on noin 50 astetta.
Olkavarsi: Olkavarsi on pitkähkö ja voimakaslihaksinen. Se muodostaa lapaluun kanssa noin 105 – 110 asteen kulman.
Kyynärpäät: Kyynärvarsi on voimakas, suora ja lihaksikas. Pituus tasapainoisessa suhteessa kokonaisrakenteeseen.
Etutassun nilkkanivel: Voimakas.
Välikämmen: Luut ovat voimakkaat, edestä katsottuna suorat, sivusta katsottuna aavistuksen viistot (korkeintaan 10 astetta)
Etutassut: Tassut ovat lyhyet ja tiiviit. Varpaat ovat ylhäältä kaarevat (kissan tassut), kynnet ovat lyhyet ja mustat.

RAAJAT / TAKARAAJAT

Yleisesti: Koska dobermannilla on selväpiirteinen lantion lihaksisto, vaikuttaa lonkkien ja ristiluiden alue takaa katsottuna leveältä ja pyöristyneeltä. Lantiosta reisiin ja sääriin lähtevät lihakset leventävät reiden aluetta, polven seutua ja sääriä. Voimakkaat takaraajat ovat suorat ja samansuuntaiset.
Reisi: Pitkähkö, leveä ja voimakaslihaksinen. Reisiluu on lonkkaan nähden hyvin kulmautunut, vaakatasoonnoin 80 – 85 asteen kulmassa.
Polvi: Polvinivelen alue on voimakas ja koostuu reidestä, säärestä ja polvilumpiosta. Polven kulmaus on noin 130 astetta.
Sääri: Sääri on keskipituinen ja sopusoinnussa takaraajan kokonaispituuteen.
Kinnernivel: Keskivoimakkaat ja samansuuntaiset. Kinnernivel yhdistää sääriluun ja välijalanluun (kulma noin
40 astetta).
Välijalka: Lyhyt ja kohtisuorassa alustaansa nähden.
Takatassut: Samoin kuin etutassuissa, ovat takatassujen varpaat lyhyet, kaarevat ja tiiviisti yhdessä. Kynnet ovat lyhyet ja mustat.

LIIKKEET

Liikkeillä on erityisen tärkeä merkitys niin suorituskyvyn kuin ulkonäönkin kannalta. Dobermannin liikkeiden tulee olla joustavat, elegantit, ketterät ja vapaat. Askel on pitkä. Etujalat askeltavat liikkeessä mahdollisimman pitkälle eteen. Takajalkojen liikkeen tulee olla pitkä, joustava ja eteenpäin työntävä. Vuoroaskellus. Liikkeessä selkä on luja, jänteet ovat vahvat ja nivelet kiinteät.

IHO

Kauttaaltaan tiiviisti lihasten päällä ja hyvin pigmentoitunut.

KARVAPEITE

Karvan laatu: Karva on lyhyt, kova ja tiheä. Karvapeite on tiivis, myötäilee koiraa sileästi ja sitä on tasaisesti kaikkialla. Alusvilla ei ole hyväksyttävää.
Karvan väri: Väri on musta tai ruskea ruosteenpunaisilla, selkeästi rajatuilla ja puhtailla merkeillä. Värimerkitovat kuonossa, täplinä poskissa, kummankin silmän yläpuolella, kaulassa, kaksi läiskää rinnassa, välikämmenissä ja tassuissa, raajojen sisäpuolella, hännän alla ja istuinluiden kohdalla.

KOKO / PAINO

Säkäkorkeus: Urokset: 68 – 72 cm Nartut: 63 – 68 cm Keskikoko toivottava
Paino: Urokset n. 40 – 45 kg Nartut n. 32 – 35 kg

VIRHEET

Kaikki poikkeama edellä mainituista kohdista on pidettävä virheinä, joiden merkityksen tulee arvosteluissa olla tarkassa suhteessa poikkeaman suuruuteen nähden.
Yleisvaikutelma: Puuttuva sukupuolileima. Liian vähän massaa, liian kevyt, liian raskas, korkeajalkainen, hento luusto.
Pää: Liian voimakas, liian kapea, liian lyhyt, liian pitkä, liian paljon tai liian vähän otsapengertä. Kyömynenä. Voimakkaasti laskeva, kupera tai taaksepäin kaartuva päälaenlinja. Heikko alaleuka, pyöreät tai pienet, vinot silmät, vaaleat silmät. Liian voimakkaat posket, lerppahuulet, liian avoimet tai liian syvällä olevat silmät. Liian ylös tai liian alas kiinnittyneet korvat, avoimet suupielet.
Kaula: Hieman lyhyt, liian lyhyt, liikaa kaula – tai kurkunalusnahkaa. ”Hirvenkaula”, liian (epäsuhtaisen) pitkä kaula.
Runko: Pehmeä selkä, laskeva lantio, notkoselkä, köyryselkä, liian kaarevat tai liian vähän kaarevat kylkiluut. Riittämätön rinnan leveys tai syvyys, selkä kokonaisuudessaan liian pitkä, riittämätön eturinta, liian ylös tai alas kiinnittynyt häntä. Vatsalinja liikaa tai liian vähän ylösvetäytynyt.
Raajat: Liian vähän tai liikaa kulmautuneet etu- ja/tai takaraajat. Löysät kyynärpäät, määrittelemättömästi poikkeava-asentoiset tai pituiset luut ja nivelet. Seistessä sisään- tai ulospäin kiertyvät tassut, pihtipolvinen / länkisäärinen ja ahdas takajalkojen asento. Avoimet tai heikot tassut, surkastuneet varpaat, vaaleat kynnet.
Karvapeite: Liian vaaleat, epäselvästi rajatut, likaiset (nokiset) värimerkit, liian tumma maski, suuret mustat läiskät raajoissa, tuskin erottuvat tai liian suuret rintamerkit. Pitkä tai pehmeä ja kiilloton tai aaltoileva karva. Karvattomat ja kaljut kohdat. Suurehkot vastakarva-alueet erityisesti rungossa, näkyvä alusvilla.
Luonne: Puuttuva itsevarmuus, liiallinen temperamentti, liioiteltu terävyys, liian alhainen tai liian korkea ärsytyskynnys.
Koko: 2 cm tai sitä pienemmät poikkeamat rotumääritelmästä on huomioitava laatuarvostelussa alentavina tekijöinä.
Liikunta: Epävarmat, sipsuttavat liikkeet, jäykät liikkeet, tasakäynti (peitsaaminen)

HYLKÄÄVÄT VIRHEET

Yleisesti: Vastakkaisen sukupuolen leima, vihaisuus ja sairaalloiset piirteet ovat hylkääviä virheitä.
Silmät: Keltaiset (”petolinnun”) silmät tai eriväriset silmät.
Purenta: Ylä-, tasa- tai alapurenta sekä hammaspuutokset.
Karvapeite: Valkoiset läiskät, todella pitkä ja aaltoileva karva, merkittävän ohut karvapeite ja suuret paljaat alueet.
Luonne: Arkuus, hermostuneisuus ja aggressiivisuus.
Koko: Yli 2 cm alitukset tai ylitykset rotumääritelmässä ilmoitetuista mitoista.
Huom: Uroksilla tulee olla kaksi selvästi havaittavaa, normaalisti kehittynyttä kivestä, jotka ovat kokonaan laskeutuneet kivespusseihin.

ROTUMÄÄRITELMÄN NRO 143/17.12.2015 TULKINTAOHJE

Punaisena lankana arvosteltaessa dobermannia näyttelykehässä on se, että rotu on PALVELUSKOIRA. Käyttöominaisuuksia heikentävien virheiden tulisi olla selvästi vain ulkonäköön liittyviä virheitä tuomittavampia.

YLEISVAIKUTELMA

Yleisvaikutelmakohdassa sanotaan yhdellä sanalla paljon: keskikokoinen tarkoittaa juuri sitä ja senteissä on narttujen koko 63-68 cm ja urosten 68-72 cm. Koon kasvu on varsin monissa roduissa ongelma ja niin myös dobermanneissa. 2 %:n ylitys/alitus edellä mainituista mitoista sallitaan. Saadakseen SA:n tällaisen yksilön täytyy olla ihanteellisen sopusuhtainen ja vailla suurempia virheitä.Kuivan elegantti, jäntevä ja lihaksikas koira on varmasti tehokkaampi työssään kuin ylisuuri tai turpean massava yksilö. Samoin on muistettava, että hyvä palveluskoira on varmasti eri asia kuin kuvankaunis, kevytluustoinen ”nukke”.SDY toivoo harkintaa ainakin koossaan tai muussa rakenteessaan ihanteesta poikkeaville yksilöille. Joskus jopa laatuarvosanan pudotus voi olla paikallaan.

PÄÄ

Pään kohdalla toivomme tuomareiden asettavan etusijalle koirat, joiden pää niin sivulta kuin päältäkin katsoen muistuttaa pitkää, katkaistua kiilaa. Alaleuan tulee olla niin voimakas, että se muodostaa oman – pään ylälinjojen kanssa leikkaavan linjansa. Meillä näkyy kehissä yksilöitä, joiden alaleuka tuntuu häviävän huulien tai jopa suorastaan yläleuan sisään. Tällainen pää on edelleen epätyypillinen eikä sellaisia koiria tule palkita rodun ihanteina.

Purenta- ja hammasvirheistä rankaiseminen on näkemyksemme mukaan pitänyt dobermannin varsin terveenä tältä osin. Emme kuitenkaan suosita saksalaisen ja rotumääritelmän mukaista arvostelua eli laatuarvio 0 yhdenkin hampaan puuttumisesta. Hammaspuutoksista suosittelemme laatuluokan pudotusta jokaiselta puuttuvalta hampaalta. Selvä ala- tai yläpurenta voidaan arvostella vielä ankarammin. Lähes tasapurenta ei ansaitse enää SA:ta. Jos koira on muuten erinomainen on 1. palkinto lähes tasapurentaiselle vielä ymmärrettävää.

Kuvassa vasemmalla:

1 rotumääritelmän mukainen saksipurenta. Kuvan 2 purenta on väljä, kuvassa 3 tasapurenta, kuvassa 4 selvä yläpurenta ja kuvassa 5 selvä alapurenta.

Kuvassa oikealla:

Dobermannin hammaskuviossa tulee olla 42 normaalikokoista hammasta. Hampaat jaetaan etu- ja kulmahampaisiin sekä premolaareihin (väliposkihampaat) ja molaareihin (poskihampaat).

Silmien vaaleuden tähden voidaan pudottaa jopa laatuarvostelua. Jos mustalla koiralla on aivan vaaleana loistavat silmät, ne silloin häiritsevät jo yleisvaikutelmaa. Ruskean koiran silmät ovat yleensä ruskeat, tummemmat tai vaaleammat, mutta joskus tulee vastaan aivan keltaisia silmiä ja silloin on syytä miettiä niiden antamaa vaikutelmaa. Silmät voivat joskus olla myös häiritsevät mulkosilmät tai aivan viiruiset aukot. Kaikissa näissä on mietittävä niiden aiheuttamaa häiritsevyyttä kokonaisvaikutelmaan.
Korvien asennosta rankaiseminen laatuarvostelussa on paikallaan vain ääritapauksissa. Kilpailuarvostelussa on luonnollisesti huomioitava esteettisyys – kuitenkin muistaen, että hieman haja-asentoiset korvat eivät mitenkään haittaa koiran toimimista työtehtävissä. Toivomme mainintaa korvien laskeutumisesta arvostelussa.

KAULA

Sana ”kuiva” liittyy koko rotuun. Dobermannin tulee olla kokonaisuudessaan kuiva eli löysän ja turpean vastakohta. Emme halua ylimääräistä nahkaa roikkumassa sen enempää kurkun alla kuin kaulassakaan. Kaulan asennolla on myöskin merkitystä. Haluamme sen ojentuvan vinosti, noin 45 asteen kulmassa eteenpäin. Suoraan pystyyn nouseva kaula liittyy usein myös muihin rakenteen virheisiin, mutta sellaisenaankin se saattaa olla jo luokkaa alentava tekijä.

RUNKO

Jokaisen hyvin liikkuvan koiran lantion tulee olla jossain määrin pyöristynyt. Aivan suora selän jatke on selvä anatominen virhe, samoin kuin liian pystyasentoinen – ja usein lyhyt – lantio. Säkä on selän korkein kohta. Sen runkona olevat okahaarakkeet tarjoavat lihaksille tärkeän kiinnityskohdan ja näin voidaan sanoa, että ellei tämä kohta ole todella selvästi erottuva, ei koiran etuosan lihaksistokaan voi olla kunnossa. Seuraavista kuvista on helppo selventää näkemystä lavoista, raajoista ja koko rungon mittasuhteista yleensäkin. Todettakoon kuitenkin, että taitelija on niissä vetänyt yläkanttiin niin säkää kuin koko ylälinjaa, mutta muissa suhteissa on kuvien tarkoitushakuisuus varsin hyvä.

ETURAAJAT

Eturaajoista todettakoon niiden suoruus. Liikuntaan liittyvänä ranne on eräs kohta, jossa on oltava joustoa tasaisen liikkeen aikaansaamiseksi. Dobermannilla siis pieni joustava kulma sinnekin. Liialliseen suoruuteen pyrittäessä ovat geenit joskus tehneet temppujaan ja välillä näkee yksilöitä, joiden ranne näyttää taipuvan jopa eteenpäin. Tämä, samoin kuin liiallinen välikämmenen löysän kalteva asento, ovat huomioitavia virheitä.

TAKARAAJAT

Toivomme dobermannin reisiin pitkiä, vahvoja lihaksia ja samalla leveyttä reiteen. Täältähän lähtee se voima, joka liikuttaa koiraa eteenpäin. Hyvät kulmaukset polvissa yhdistyneinä samanpituisiin reisi- ja sääriluihin muodostavat harmonisen kokonaisuuden. Jos sääriluu on reisiluuta pidempi, ulottuu takaraaja seistessä runsaasti rungon taakse. Saamme jälleen kenties ylikorostuneen selkälinjan ja tarkka tuomari voi huomauttaa liian kulmautuneista raajoista, mutta syy on tuossa pitkien luiden suhteissa. Jos sääriluu on taas reisiluuta lyhyempi, tulee kintereen asennosta huomattavasti suorempi ja voimme puhua huonoista kulmauksista takana. Ohessa selvennykseksi muutama piirros niin etu- kuin takaraajoistakin.

LIIKUNTA

Terveen palveluskoiran on kyettävä liikkumaan nopeasti, kestävästi ja voimakkaasti, mutta samalla rodunomaisen vaivattomasti. Liikunnan tulisi olla viime kädessä se ratkaiseva tekijä, jolla karsitaan ensin 1. palkinnon koirat muista ja lopuksi ratkaistaan muuten tasavertaisten paremmuus.

TERVEEN LIIKUNNAN PERUSTEET

– Pitkä kaula, liikkeessä eteenpäin suuntautunut kaula on kiinnityskohta pitkille etuosan lihaksille. Ojentaessaan kaulansa eteen koira siirtää samalla myös painopistettään eteenpäin ja mahdollistaa näin maksimipituisen askeleen ottamisen.
– Ranne toimii täräyksen vaimentimena auton iskunvaimentajien tapaan.
Ranteessa tulee olla juuri sen verran kulmaa, että sen erottaa luiden muodostamasta linjasta.
– 30 asteen lantiokulma halutaan kahdesta syystä:
1) Sen ansiosta takajalka voi heilahtaa taakse pidemmälle kuin pystylantioisella koiralla. Koska suurin osa koiran voimasta lähtee raajasta sen työntyessä taaksepäin, on helppo tajuta miksi me haluamme sen voivan heilahtaa mahdollisimman pitkälle.
2) Tällaisen lantion omaavalla koiralla voi myöskin olla pidemmät lihakset lantiosta kintereeseen. Ne kuuluvat niihin lihaksiin, jotka antavat työnnölle voiman.
– Lavan ja olkavarren kulman tulisi olla mahdollisimman lähellä 90 astetta. Tämä puolestaan mahdollistaa maksimipituisen eturaajan askeleen. Pystylapaisuus johtaa selvästi lyhyempään askeleeseen.

– Vain edellä kuvatuilla tavoin kulmautunut yksilö voi liikkua maksimiteholla. Jos takaosa on voimakkaammin kulmautunut kuin etuosa, syntyy ristiriita, jonka koira toki pyrkii korjaamaan, mutta se näkyy.


– Jotta eturaajat pysyisivät takaraajojen pitkän työnnön aikana yhtä pitkään ilmassa, pystylapainen koira korjaa asiaa nostamalla eturaajojaan ”tyylikkään” korkealle mutta tehottomasti. Tässä korjaavassa toiminnassa koira joutuu käyttämäänmonia lihaksia tarpeettomasti ja tällä on taas heikentävä vaikutus kestävään liikuntaan.

– Samalla tavalla koira saattaa tuhlata energiaansa muillakin ”korjaavilla” toiminnoilla. Ihanteellisena liikuntana ja raajojen liikeratana pidetään sellaista, jossa raajat – niin edestä kuin takaakin – mahdollisimman suoran linjan muodostaen liikkuisivat ravissa mahdollisimman lähellä toisiaan, samalla linjalla nopeassa liikkeessä.

– Mikäli koira liikkuu niin edestä kuin takaa katsottuna raajat suorassa linjassa keskenään, mutta maassa kaukana toisistaan, se ei ole terverakenteinen koira. Se tuhlaa liikaa energiaa tähän ”hajakäyntiinsä”. Toisaalta on muistettava tarkkailla, saatatko mielessäsi todella vetää suoran linjan lavoista päkiään. Jos tuossa linjassa on vieraita kulmia, on heikkouksia etsittävä taas muualta.


KARVAPEITE

Valkoisten, rinnassa tai varpaissa sijaitsevien, karvojen suhteen toivomme parin kolmen karvan omaavat tiputettavan 2. tai 3. palkinnolle ja kun niitä on näkyvissä vähänkin enemmän on palkintona 0. Luokalla tippuu myös liian vaaleat rintamerkit. Nokiset tai epäselvästi rajautuneet tulee harkita tapauksesta riippuen. Huomiotta niitä ei saa jättää.

LÄHTEET
Keijo Alèn: Rotumääritelmä ja eräitä näkökohtia rodun arvostelusta, dobermann-lehti 3/90. Dobermannin rotumääritelmä 14.2.1994 ja SDY:n mielestä arvostelussa huomiotavat seikat.

ULKOMUODON NYKYTILA

Tällä hetkellä suomalaisten dobermannien ulkomuoto ei kokonaisuutena ole aivan rotumääritelmän mukainen. Meillä on toki erinomaisia ja jopa aivan huippu yksilöitä, mutta yleistaso ei täysin vastaa rotumääritelmän toiveita. Viime vuosina yleistynyt, ulkomuodon täysin unohtava ns. käyttökoirajalostus valitettavasti näkyy yhä yleisimpinä puutteina ulkomuodossa.  Väärät mittasuhteet, liian pieni koko, heikko luusto, kevyet päät ja alaleuat, huonot pään linjat, pienet ja huonoasentoiset korvat, huonot ylälinjat, niukat kulmaukset, puutteelliset eturinnat ja epätasapainoiset liikkeet ovat virheitä, jotka ovat selvästi yleistyneet.

YLEISVAIKUTELMA JA MITTASUHTEET

Meillä on todella paljon koiria, etenkin uroksia, joilla on kokoonsa nähden aivan riittämätön luusto. Ne antavat kevyen vaikutelman, vaikka dobermannin kuuluisi olla voimakas ja lihaksikas, kuitenkin samalla elegantti. Myös koirien lihaskunnossa on paljon toivomisen varaa. Etenkin uroksilla tulisi olla selvästi erottuvat lihakset. Mittasuhteissa yleisin ongelma on liiallinen rungon pituus. Liiat sentit ovat yleensä koiran lanneosassa.

PÄÄ JA ILME

Päät ovat keskimäärin oikean pituisia. Joskus kuono-osat ovat kalloon verraten liian keveitä ja myös liian raskaita tai pyöristyviä kallo-osia löytyy. Heikko alaleuka on yleinen ongelma. Dobermannin oikealle ilmeelle todella tärkeää on yhdensuuntaiset kallon ja kuonon linjat. Näissä on valitettavasti paljon toivomisen varaa.  Silmät ovat pääsääntöisesti tummia tai keskiruskeita. Vaaleita silmiä näkee harvemmin. Sen sijaan karvattomat luomet ovat melko yleinen virhe, etenkin ruskeilla koirilla. Useimmilla dobermanneilla on oikea purenta ja täysi hampaisto.  Korvissa yleisimmät virheet ovat liian pienet, huonoasentoiset korvat tai sitten liian matalalle kiinnittyneet.

KAULA

Kaulat ovat yleensä oikean mittaisia, mutta liian pysty kaula on verraten yleinen, samoin liiallinen kurkunalusnahka.

RUNKO

On paljon koiria, joilla on puutteellinen säkä. Tällöin myös ylälinja jää puutteelliseksi. Liian pitkä ja pehmeä selkä, pitkä lanneosa ja luisu lantio ovat melko yleisiä. Rinnan syvyys on useimmilla koirilla oikea, mutta leveys ja eturinta ovat liian vähäisiä. Vatsalinjat ovat pääsääntöisesti kunnossa.

RAAJAT  JA LIIKKEET

Yleinen ongelma on etu- ja takakulmausten epätasapaino. Usein koirat ovat edestä hyvin suoria ja takaa voimakkaasti kulmautuneita. Tämä näkyy liikkeiden epätasapainona ja voimattomuutena. On myös koiria jotka ovat takaa hyvin niukasti kulmautuneet ja polvikulma on lähes suora. On selvää, että tällaiseen jalkaan ei voi muodostua kunnon leveää lihaksistoa. Polvi on tällöin altis loukkaantumisille. Liian pitkät, hajavarpaiset käpälät ovat myös yleisiä.
Pitkällä voimakkaalla askeleella yhdensuuntaisesti liikkuva dobermanni on harvinainen.  Liikkeissä on paljon epätasapainoa ja voimattomuutta ja koirat pyrkivät peitsaamaan.

KARVAPEITE  JA VÄRI

Suurimmalla osalla koirista on oikean pituinen, hyvälaatuinen karvapeite. Etenkin ruskeiden koirien turkin laatu on huomattavasti aiempaa parempi. Jonkin verran näkee koiria, joilla on kaulassa, korvien takana ja vatsassa liian ohut karvapeite.
Värit ovat myös useimmiten oikeat. Liian vaaleita tan-merkkejä on, samoin nokisuutta merkeissä. Liian suuret merkit ovat nykyisin harvinaisia. Joskus eturinnan merkit voivat puuttua kokonaan tai olla vain muutaman karvan suuruiset. Valkoisia laikkuja eturinnassa näkee harvoin. Ruskeiden koirien karvapeite on joskus liian vaalea. Tosin tässäkin on parannusta aikaisempaan.

KOKO

Useimmilla koirilla säkäkorkeus on rotumääritelmän toivomusten mukainen. Ylisuuria tai liian pieniä yksilöitäkin löytyy, tosin harvemmin.  Ihannepainosta sen sijaan aika monet, etenkin urokset, jäävät.

LUONNE

Näyttelyissä valtaosa dobermanneista on avoimia ja ystävällisiä. Aggressiivisia tai arkoja koiria näkee nykyään harvemmin.