DOBERMANNIN ROTUMÄÄRITELMÄ

FCI

Ryhmä: 2

FCI: n numero: 143

Hyväksytty: FCI 14.2.1994

SKL- FKK 8. 2.1995

 

Alkuperämaa: Saksa

KÄYTTÖTARKOITUS: Seura-, suojelu- ja palveluskoira.

LYHYT HISTORIAOSUUS: Dobermanni on ainoa saksalainen rotu, joka kantaa ensimmäisen tunnetun kasvattajansa, Friedrich Louis Dobermannin (2.1.1834 - 9.6.1894) nimeä. Perimätiedon mukaan hän oli veronkantaja, ulosottomies ja siinä sivussa kaupungin koirarankkuri, jolla oli lakisääteinen oikeus ottaa kiinni irrallaan juoksevat koirat. Tästä koiravalikoimasta hän valitsi omaan kasvatustyöhönsä erityisen teräviä yksilöitä. Dobermann rodun kehityksessä näyttelivät merkittävintä osaa varmasti niin sanotut teurastajankoirat, joiden silloisissa oloissa voidaan katsoa olleen jo melko yhtenäinen rotu. Nämä koirat olivat eräänlainen sekoitus nykyisen rottweilerin edeltäjää ja tietyntyyppistä Thüringenissä ollutta paimenkoiraa, joka oli väriltään musta ruosteenpunaisin merkein.

Louis Dobermann aloitti kasvatustyönsä 1870- luvulla yhdistäen edellä mainittuja koiria. Tällä tavoin hän loi oman rotunsa, jonka edustajat olivat käyttökoiria, eivät vain valppaita, vaan myös "pelottomia piha- ja kotikoiria". Näitä koiria käytettiin paljon sekä vartio- että poliisikoiratehtävissä. Rodun suosio poliisikoirana antoi sille lisänimen santarmikoira. Dobermanneja käytettiin myös petoeläinmetsästyksessä. Näiden edellä kuvattujen ominaisuuksien ansiosta oli lähes itsestään selvää, että dobermanni tunnustettiin virallisesti poliisikoiraksi jo tämän vuosisadan alussa. Dobermannin jalostuksen tavoitteena on keskikokoinen, lihaksikas ja vahvarakenteinen koira, joka voimakkuudestaan huolimatta on linjoiltaan jalo ja tyylikäs. Sen tulee soveltua niin seura- suojelu-, palvelus- kuin perhekoiraksikin.

YLEISVAIKUTELMA: Dobermanni on keskikokoinen, lihaksikas ja vahvarakenteinen. Ihannekoira on tyylikäslinjainen ja uljasryhtinen. Sillä on temperamenttinen luonne ja päättäväinen ilme.

TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA: Dobermannien, erityisesti urosten, rakenne on lähes neliömäinen. Rungon pituus (rintalastan kärjestä istuinluun kärkeen) saa uroksilla ylittää säkäkorkeuden korkeintaan 5% ja nartuilla korkeintaan 10%.

KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Dobermannin perusluonne on ystävällisen rauhallinen, perheeseen erittäin kiintynyt ja lapsirakas. Dobermannilla tulee olla kohtuullinen temperamentti ja kohtuulliseksi määriteltävä terävyys. Ärsytyskynnyksen tulee olla kohtuullisen korkea. Koska dobermannilta edellytetään hyvää ohjattavuutta ja iloista työskentelyä, ovat toimintakyky, rohkeus ja kovuus huomionarvoisia ominaisuuksia. Jotta dobermanni valppaana rotuna olisi yhteiskuntakelpoinen, on sen myös oltava itsevarma ja peloton.

 

PÄÄ

KALLO- OSA: Voimakas, samalla kuitenkin suhteessa runkoon. Ylhäältä katsottuna pää muistuttaa tylppää kiilaa. Päälaki on edestä katsottuna lähes vaakasuora, ei korvia kohti laskeva. Kuononselästä lähes suoraan jatkuva kallon ylälinja pyöristyy hieman niskaa kohti. Kulmakaaret ovat hyvin kehittyneet, eivät kuitenkaan korostuneet. Otsavako on havaittavissa. Niskakyhmy ei saa olla silmiinpistävä. Päänsivut eivät saa vaikuttaa ulkonevilta edestä ja ylhäältä katsottuna. Yläleuan ja poskiluiden sivuilla olevan kevyen kaarevuuden on oltava sopusoinnussa pään kokonaispituuteen. Pään lihakset ovat voimakkaasti kehittyneet.

OTSAPENGER: Vähäinen, mutta selvästi havaittava.

KIRSU: Hyvin muodostunut, pikemminkin leveä kuin pyöreä, suuret sierainaukot. Kirsu ei ole esiintyöntyvä. Mustilla koirilla kirsu on musta, ruskeilla vastaavasti vaaleampaan sävytykseen sopiva.

KUONO- OSA: Kuonon tulee olla oikeassa suhteessa kallo- osaan ja voimakkaasti kehittynyt. Kuono on syvä, suupielien tulee ulottua poskihampaisiin saakka. Kuonon tulee jatkua leveänä kulmahampaiden kohdalle asti.

HUULET: Kuivat, leukoja myötäilevät ja tiiviit. Huulipigmentti on tumma, ruskeilla koirilla hieman vaaleamman sävyinen.

LEUAT / HAMPAAT / PURENTA: Leuat voimakkaat ja leveät. Leikkaava purenta, hammaskaaviossa 42 normaalin kokoista hammasta.

SILMÄT: Keskikokoiset, soikeat ja tummat. Ruskeilla koirilla sallitaan hieman vaaleampi värisävy. Silmäluomet ovat tiiviit ja luomien reunat karvoittuneet.

KORVAT: Korkealle kiinnittyneet, pystyt ja typistetyt pään kokoon nähden sopiviksi. Jos maassa on typistyskielto, arvostellaan typistetyt ja typistämättömät korvat samanarvoisina. (Typistämättömien korvien tulisi olla keskikokoiset ja niiden etureuna laskeutuu tasaisesti poskea pitkin.)

KAULA: Pitkähkö suhteessa päähän ja runkoon, kuiva ja lihaksikas. Niskalinja on kohoava ja hieman kaartuva. Kaulan asento on ryhdikäs ja hyvin jalo.

 

RUNKO

SÄKÄ: Erityisesti uroksilla sään tulee olla selväpiirteinen, korkea ja pitkä, minkä johdosta selkälinja laskee lantiota kohden.

SELKÄ: Lyhyt ja tiivis. Selkä ja lanne ovat leveät ja lihaksikkaat. Nartuilla lanneosa voi nisien vuoksi olla hieman pitempi kuin uroksilla.

LANTIO: Tuskin havaittavasti ristiluista hännän tyveen päin laskeva ja vaikuttaa näin hieman pyöristyneeltä. Lantio ei ole suora eikä selvästi laskeva. Se on leveä ja voimakaslihaksinen.

RINTAKEHÄ: Pituuden ja syvyyden on oltava oikeassa suhteessa rungon pituuteen. Kylkiluut ovat hieman kaareutuvat ja rinnan syvyyden tulisi olla noin puolet koiran säkäkorkeudesta. Rinta on leveä ja eturinta erittäin selvä.

ALALINJA JA VATSA: Rintalastasta lantioon vatsalinja on selvästi ylösvetäytynyt.

HÄNTÄ: Korkealle kiinnittynyt ja lyhyeksi, kahden nikaman mittaiseksi, typistetty. Maissa, joissa hännän typistäminen on kielletty, häntä jätetään luonnolliseen pituuteen.

 

RAAJAT

ETURAAJAT

YLEISVAIKUTELMA: Eturaajat ovat joka suunnalta katsottuna lähes suorat, siis kohtisuorassa maahan nähden. Eturaajat ovat vahvarakenteiset.

LAVAT: Lapaluu on tiiviisti rintakehän myötäinen. Lapaluiden kärjet ulottuvat okahaarakkeiden yläpuolelle ja ovat kummaltakin puolelta lihaksikkaat. Lapa on mahdollisimman taakse kiinnittynyt ja viisto, noin 50 ° :n kulmassa vaakatasoon nähden.

OLKAVARRET: Pitkähköt ja voimakaslihaksiset. Muodostavat lapaluun kanssa noin 105 - 110 ° :n kulman.

KYYNÄRPÄÄT: Tiiviisti rungon myötäiset, eivät uloskääntyneet.

KYYNÄRVARRET: Voimakkaat, suorat ja lihaksikkaat. Pituus tasapainoisessa suhteessa kokonaisuuteen.

RANTEET: Voimakkaat.

VÄLIKÄMMENET: Voimakasluustoiset, edestä katsottuna suorat, sivusta katsottuna vain hieman viistot (korkeintaan 10 ° ).

KÄPÄLÄT: Lyhyet ja tiiviit. Varpaat ovat tyvestään kaartuneet (kissankäpälät); kynnet ovat lyhyet ja mustat.

 

TAKARAAJAT

YLEISVAIKUTELMA: Koska dobermannilla on selväpiirteinen lantion lihaksisto, vaikuttaa lonkkien ja lantion alue takaa katsottuna leveältä ja pyöristyneeltä.Lantiosta reisiin ja sääriin lähtevät lihakset leventävät reiden aluetta, polven seutua ja sääriä. Voimakkaat takaraajat ovat suorat ja yhdensuuntaiset.

REIDET: Pitkähköt, leveät ja voimakaslihaksiset. Reisiluu on lonkkaan nähden hyvin kulmautunut, vaakatasoon nähden noin 80 - 85 ° :n kulmassa.

POLVET: Polvinivelen alue on voimakas ja muodostuu reidestä, säärestä ja polvilumpiosta. Polvikulma on noin 130 ° .

SÄÄRET: Keskipituiset ja suhteessa takaraajojen kokonaispituuteen.

KINTEREET: Keskivahvat ja yhdensuuntaiset. Kinnernivel yhdistää sääriluun ja välijalan luun (kulma noin 40 ° ).

VÄLIJALAT: Lyhyet ja kohtisuorassa maahan nähden.

KÄPÄLÄT: Takakäpälien varpaat ovat lyhyet, kaarevat ja tiiviisti yhdessä samoin kuin etukäpälissä. Kynnet ovat lyhyet ja mustat.

LIIKKEET: Liikkeillä on erityisen tärkeä merkitys niin suorituskyvyn kuin ulkonäönkin kannalta. Liikkeiden tulee ravissa olla joustavat, tyylikkäät, ketterät, vapaat ja maatavoittavat. Eturaajat ojentuvat liikkeessä mahdollisimman pitkälle eteen. Takaraajojen liikkeen tulee olla pitkää, joustavaa ja eteenpäin työntävää.

Toinen eturaaja ja vastakkaisen puolen takaraaja liikkuvat samanaikaisesti eteenpäin. Selkä, jänteet ja nivelet ovat liikkeessä kiinteät.

NAHKA: Kauttaaltaan tiivis ja hyvin pigmentoitunut.

 

KARVAPEITE

KARVA: Lyhyt, kova ja tiheä. Karvapeite on tiiviisti rungonmyötäinen, sileä ja koko koiran tasaisesti peittävä. Pohjavilla ei ole hyväksyttävää.

VÄRI: Musta tai ruskea ruosteenpunaisin, selkeärajaisin ja puhtain merkein. Värimerkit ovat kuonossa, täplinä poskissa, kummankin silmän yläpuolella, kaulassa, kaksi merkkiä rinnassa, värimerkit välikämmenissä ja käpälissä, takaraajojen sisäpuolella, peräaukon ympärillä ja istuinluiden kohdalla.

 

KOKO JA PAINO

SÄKÄKORKEUS: Urokset 68 - 72 cm, nartut 63 - 68 cm, keskikoko toivottava.

PAINO: Urokset noin 40 - 45 kg, nartut noin 32 - 35 kg.

 

VIRHEET

Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen.

Yleisvaikutelma: Puuttuva sukupuolileima. Liian vähän massaa, liian kevyt, liian raskas, korkearaajainen, hento luusto.

Pää: Liian voimakas, liian kapea, liian lyhyt tai liian pitkä pää; liian voimakas tai liian heikko otsapenger. Kyömy kuononselkä. Voimakkaasti laskeva kallolinja.

Heikosti kehittynyt alaleuka. Pyöreät, vinot, vaaleat, liian avoimet tai liian syvällä sijaitsevat silmät. Liian voimakkaat posket, riippuvat huulet. Liian ylös tai liian alas kiinnittyneet korvat; avoimet suupielet.

Kaula: Hieman lyhyt tai liian lyhyt kaula, liikaa kaula- tai kurkunalusnahkaa. "Hirvenkaula", liian (epäsuhtaisen) pitkä kaula.

Runko: Pehmeä selkä, laskeva lantio, notko- tai köyryselkä; liikaa tai liian vähän.kaartuneet kylkiluut. Riittämätön rintakehän leveys tai syvyys; selkä kokonaisuudessaan liian pitkä, riittämätön eturinta. Liian ylös tai liian alas kiinnittynyt häntä. Vatsalinja liikaa tai liian vähän kohoava.

Raajat: Liian vähän tai liikaa kulmautuneet etu- ja/ tai takaraajat. Löysät kyynärpäät; asennoltaan tai pituudeltaan rotumääritelmästä poikkeavat luut ja nivelet.

Seistessä sisään- tai ulospäin kiertyvät käpälät, pihtikinttuisuus/ länkisäärisyys ja ahdas takaraajojen asento. Avoimet tai heikot käpälät, surkastuneet varpaat, vaaleat kynnet.

Karvapeite: Liian vaaleat, ei selvärajaiset, likaiset (nokiset) värimerkit, liian tumma maski, suuret mustat läiskät raajoissa, tuskin erottuvat tai liian suuret rintamerkit. Pitkä, pehmeä, kiilloton tai aaltoileva karvapeite. Niukkakarvaiset ja kaljut kohdat. Suurehkot vastakarva- alueet erityisesti rungossa; näkyvä pohjavilla.

Luonne: Puuttuva itsevarmuus, liiallinen temperamentti, liioiteltu terävyys, liian alhainen tai liian korkea ärsytyskynnys.

Koko: 2 cm tai sitä pienemmät poikkeamat rotumääritelmästä on huomioitava laatuarvostelussa alentavina tekijöinä.

Liikkeet: Epävarmat, sipsuttavat tai jäykät liikkeet; peitsaus.

 

HYLKÄÄVÄT VIRHEET

Yleisvaikutelma: Vastakkaisen sukupuolen leima.

Silmät: Keltaiset (petolinnun) silmät tai keskenään eriväriset silmät.

Purenta: Ylä-, tasa- tai alapurenta sekä hammaspuutokset.

Karvapeite: Valkoiset läiskät, selvästi pitkä ja aaltoileva karva, erittäin ohut karvapeite ja suuret paljaat alueet.

Luonne: Arkuus, hermostuneisuus ja aggressiivisuus.

Koko: Yli 2 cm: n poikkeamat rotumääritelmässä ilmoitetuista mitoista.

HUOM. Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespussiin.

 

Edellisessä rotumääritelmässä vielä hyväksytty sininen väri ei yllä olevan rotumääritelmän mukaan enää ole dobermanneilla hyväksyttävä väri.

Tämä muutos tulee kuitenkin voimaan FCI: n päätöksen (12. - 13. 12. 1993) mukaisesti vasta 1. 1.1999.

 

 

 ROTUMÄÄRITELMÄN NRO 143/14.2.1994 TULKINTAOHJE

 

Punaisena lankana arvosteltaessa dobermannia näyttelykehässä on se, että rotu on PALVELUSKOIRA. Käyttöominaisuuksia heikentävien virheiden tulisi olla selvästi vain ulkonäköön liittyviä virheitä tuomittavampia.

YLEISVAIKUTELMA

Yleisvaikutelmakohdassa sanotaan yhdellä sanalla paljon: keskikokoinen tarkoittaa juuri sitä ja senteissä on narttujen koko 63-68 cm ja urosten 68-72 cm. Koon kasvu on varsin monissa roduissa ongelma ja niin myös dobermanneissa. 2 %:n ylitys/alitus edellä mainituista mitoista sallitaan. Saadakseen laatuarvosanan erinomainen tällaisen yksilön täytyy olla ihanteellisen sopusuhtainen ja vailla suurempia virheitä.

Kuivan elegantti, jäntevä ja lihaksikas koira on varmasti tehokkaampi työssään kuin ylisuuri tai turpean massava yksilö. Samoin on muistettava, että hyvä palveluskoira on varmasti eri asia kuin kuvankaunis, kevytluustoinen "nukke".

SDY toivoo harkintaa ainakin koossaan tai muussa rakenteessaan ihanteesta poikkeaville yksilöille. Joskus jopa laatuarvosanan pudotus voi olla paikallaan.

 

PÄÄ

Pään kohdalla toivomme tuomareiden asettavan etusijalle koirat, joiden pää niin sivulta kuin päältäkin katsoen muistuttaa pitkää, katkaistua kiilaa. Alaleuan tulee olla niin voimakas, että se muodostaa oman - pään ylälinjojen kanssa leikkaavan linjansa. Meillä näkyy kehissä yksilöitä, joiden alaleuka tuntuu häviävän huulien tai jopa suorastaan yläleuan sisään. Tällainen pää on edelleen epätyypillinen eikä sellaisia koiria tule palkita rodun ihanteina.

Silmien vaaleuden tähden voidaan pudottaa jopa laatuarvostelua. Jos mustalla koiralla on aivan vaaleana loistavat silmät, ne silloin häiritsevät jo yleisvaikutelmaa. Ruskean koiran silmät ovat yleensä ruskeat, tummemmat tai vaaleammat, mutta joskus tulee vastaan aivan keltaisia silmiä ja silloin on syytä miettiä niiden antamaa vaikutelmaa.

Silmät voivat joskus olla myös häiritsevät mulkosilmät tai aivan viiruiset aukot. Kaikissa näissä on mietittävä niiden aiheuttamaa häiritsevyyttä kokonaisvaikutelmaan.

Korvien asennosta rankaiseminen laatuarvostelussa on paikallaan vain ääritapauksissa. Kilpailuarvostelussa on luonnollisesti huomioitava esteettisyys - kuitenkin muistaen, että hieman haja-asentoiset korvat eivät mitenkään haittaa koiran toimimista työtehtävissä. Toivomme mainintaa korvien laskeutumisesta arvostelussa.

 

HAMPAAT / PURENTA

Purenta- ja hammasvirheistä rankaiseminen on näkemyksemme mukaan pitänyt dobermannin varsin terveenä tältä osin. Emme kuitenkaan suosita saksalaisen ja rotumääritelmän mukaista arvostelua eli laatuarvio hylätty yhdenkin hampaan puuttumisesta. Hammaspuutoksista suosittelemme laatuluokan pudotusta jokaiselta puuttuvalta hampaalta.

 

 

Selvä ala- tai yläpurenta voidaan arvostella vielä ankarammin. Lähes tasapurenta ei ansaitse enää erinomaista. Jos koira on muuten erinomainen on laatuarvosana erittäin hyvä lähes tasapurentaiselle vielä ymmärrettävää.

 

 

KAULA

Sana "kuiva" liittyy koko rotuun. Dobermannin tulee olla kokonaisuudessaan kuiva eli löysän ja turpean vastakohta. Emme halua ylimääräistä nahkaa roikkumassa sen enempää kurkun alla kuin kaulassakaan. Kaulan asennolla on myöskin merkitystä. Haluamme sen ojentuvan vinosti, noin 45 asteen kulmassa eteenpäin. Suoraan pystyyn nouseva kaula liittyy usein myös muihin rakenteen virheisiin, mutta sellaisenaankin se saattaa olla jo luokkaa alentava tekijä.

 

RUNKO

Jokaisen hyvin liikkuvan koiran lantion tulee olla jossain määrin pyöristynyt. Aivan suora selän jatke on selvä anatominen virhe, samoin kuin liian pystyasentoinen - ja usein lyhyt - lantio.

Säkä on selän korkein kohta. Sen runkona olevat okahaarakkeet tarjoavat lihaksille tärkeän kiinnityskohdan ja näin voidaan sanoa, että ellei tämä kohta ole todella selvästi erottuva, ei koiran etuosan lihaksistokaan voi olla kunnossa. Seuraavista kuvista on helppo selventää näkemystä lavoista, raajoista ja koko rungon mittasuhteista yleensäkin. Todettakoon kuitenkin, että taitelija on niissä vetänyt yläkanttiin niin säkää kuin koko ylälinjaa, mutta muissa suhteissa on kuvien tarkoitushakuisuus varsin hyvä.

 

ETURAAJAT

Eturaajoista todettakoon niiden suoruus. Liikuntaan liittyvänä ranne on eräs kohta, jossa on oltava joustoa tasaisen liikkeen aikaansaamiseksi. Dobermannilla siis pieni joustava kulma sinnekin. Liialliseen suoruuteen pyrittäessä ovat geenit joskus tehneet temppujaan ja välillä näkee yksilöitä, joiden ranne näyttää taipuvan jopa eteenpäin. Tämä, samoin kuin liiallinen välikämmenen löysän kalteva asento, ovat huomioitavia virheitä.

 

 

TAKARAAJAT

Toivomme dobermannin reisiin pitkiä, vahvoja lihaksia ja samalla leveyttä reiteen. Täältähän lähtee se voima, joka liikuttaa koiraa eteenpäin. Hyvät kulmaukset polvissa yhdistyneinä samanpituisiin reisi- ja sääriluihin muodostavat harmonisen kokonaisuuden. Jos sääriluu on reisiluuta pidempi, ulottuu takaraaja seistessä runsaasti rungon taakse. Saamme jälleen kenties ylikorostuneen selkälinjan ja tarkka tuomari voi huomauttaa liian kulmautuneista raajoista, mutta syy on tuossa pitkien luiden suhteissa. Jos sääriluu on taas reisiluuta lyhyempi, tulee kintereen asennosta huomattavasti suorempi ja voimme puhua huonoista kulmauksista takana.

 

LIIKUNTA

Terveen palveluskoiran on kyettävä liikkumaan nopeasti, kestävästi ja voimakkaasti, mutta samalla rodunomaisen vaivattomasti. Liikunnan tulisi olla viime kädessä se ratkaiseva tekijä, jolla karsitaan ensin laatuarvosanan erittäin hyvä koirat muista ja lopuksi ratkaistaan muuten tasavertaisten paremmuus.

Terveen liikunnan perusteet

Pitkä kaula, liikkeessä eteenpäin suuntautunut kaula on kiinnityskohta pitkille etuosan lihaksille. Ojentaessaan kaulansa eteen koira siirtää samalla myös painopistettään eteenpäin ja mahdollistaa näin maksimipituisen askeleen ottamisen.

Ranne toimii täräyksen vaimentimena auton iskunvaimentajien tapaan. Ranteessa tulee olla juuri sen verran kulmaa, että sen erottaa luiden muodostamasta linjasta. 30 asteen lantiokulma halutaan kahdesta syystä:

1) Sen ansiosta takajalka voi heilahtaa taakse pidemmälle kuin pystylantioisella koiralla. Koska suurin osa koiran voimasta lähtee raajasta sen työntyessä taaksepäin, on helppo tajuta miksi me haluamme sen voivan heilahtaa mahdollisimman pitkälle.

2) Tällaisen lantion omaavalla koiralla voi myöskin olla pidemmät lihakset lantiosta kintereeseen. Ne kuuluvat niihin lihaksiin, jotka antavat työnnölle voiman.

Lavan ja olkavarren kulman tulisi olla mahdollisimman lähellä 90 astetta. Tämä puolestaan mahdollistaa maksimi- pituisen eturaajan askeleen. Pystylapaisuus johtaa selvästi lyhyempään askeleeseen. Vain edellä kuvatuilla tavoin kulmautunut yksilö voi liikkua maksimiteholla. Jos takaosa on voimakkaammin kulmautunut kuin etuosa, syntyy ristiriita, jonka koira toki pyrkii korjaamaan, mutta se näkyy.

Jotta eturaajat pysyisivät takaraajojen pitkän työnnön aikana yhtä pitkään ilmassa, pystylapainen koira korjaa asiaa nostamalla eturaajojaan "tyylikkään" korkealle mutta tehottomasti. Tässä korjaavassa toiminnassa koira joutuu käyttämään monia lihaksia tarpeettomasti ja tällä on taas heikentävä vaikutus kestävään liikuntaan.

Samalla tavalla koira saattaa tuhlata energiaansa muillakin "korjaavilla" toiminnoilla. Ihanteellisena liikuntana ja raajojen liikeratana pidetään sellaista, jossa raajat - niin edestä kuin takaakin - mahdollisimman suoran linjan muodostaen liikkuisivat ravissa mahdollisimman lähellä toisiaan, samalla linjalla nopeassa liikkeessä.

Mikäli koira liikkuu niin edestä kuin takaa katsottuna raajat suorassa linjassa keskenään, mutta maassa kaukana toisistaan, se ei ole terverakenteinen koira. Se tuhlaa liikaa energiaa tähän "hajakäyntiinsä". Toisaalta on muistettava tarkkailla, saatatko mielessäsi todella vetää suoran linjan lavoista päkiään. Jos tuossa linjassa on vieraita kulmia, on heikkouksia etsittävä taas muualta.

 

KARVAPEITE

Valkoisten, rinnassa tai varpaissa sijaitsevien, karvojen suhteen toivomme parin kolmen karvan omaavat tiputettavan laatuarvosanalle hyvä tai tyydyttävä ja kun niitä on näkyvissä vähänkin enemmän on laatuarvosana hylätty. Luokalla tippuu myös liian vaaleat rintamerkit. Nokiset tai epäselvästi rajautuneet tulee harkita tapauksesta riippuen. Huomiotta niitä ei saa jättää.

 

LÄHTEET:

Suomen Dobermannyhdistys ry, JALOSTUSTOIMIKUNTA, JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA.

Keijo Alèn: Rotumääritelmä ja eräitä näkökohtia rodun arvostelusta, Dobermann-lehti 3/90.

Dobermannin rotumääritelmä 14.2.1994 ja SDY:n mielestä arvostelussa huomiotavat seikat.