skip to Main Content

Suomen Dobermannyhdistys on vuonna 1950 perustettu valtakunnallinen rotujärjestö. Sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on herättää harrastusta kenneltyöhön ja varsinkin dobermannrotuun, sekä edistää rodun jalostusta ja ohjata jäseniään oikein hoitamaan, kasvattamaan ja kouluttamaan koiriaan.

Oulunkylän maja - ja kenttä

Katuosoite: Jokiniementie 1, Helsinki
testilogo_volx

Suomen Dobermannyhdistys ry - vuodesta 1950

© Susanna Eksymä
Suomen Dobermannyhdistys ry | Finska Dobermannförening rf
© Maikku

ROTUMÄÄRITELMÄ

Rotumääritelmä on ainoa kansainvälisesti määritelty dobermannjalostuksen tavoiteohjelma. Sen noudattamista on kaikkien dobermannyhdistysten ympäri maailman pidettävä tärkeimpänä ohjenuoranaan dobermannin jalostusta suunnitellessaan ja toteuttaessaan. Kunkin maan tilanteesta riippuen on kunkin jalostusta johtavan organisaation itse tehtävä ne valinnat ja painotukset, joihin jalostuksen pääpaino kulloinkin asetetaan. Rotumääritelmät ovat yleensä perua ajoilta, jolloin rotuja luotiin, siksi niiden pääpaino on usein anatomian puolella. Dobermannin rotumääritelmäkin pitää sisällään anatomian lisäksi vain vähäisiä mainintoja luonteesta. Terveydestä rotumääritelmät eivät useinkaan puhu mitään, mutta nykypäivänä koiran terveyden tärkeys ajaa kiistatta ohi sekä rakenteen että myös luonteen. Mitään hyötyä ei voi olla sen enempää hyvästä rakenteesta kuin luonteestakaan, jos koira on sairas.
Rotumääritelmät eivät myöskään ole ikuisia vaan tilanteen mukaan muuttuvia ohjeistuksia. Nykyinen voimassa oleva dobermannin rotumääritelmä on hyväksytty FCI:ssa helmikuun 14. 1994.

FCI Rotumääritelmä N:ro 143 / 14.02.1994 / D

DOBERMANN
ALKUPERÄMAA: Saksa
KÄYTTÖ: Seura-, suojelu- ja palveluskoira
FCI-LUOKITUS: Ryhmä 2: pinseri ja snautseri, molossityyppiset ja sveitsiläiset karjakoirat
Jaosto 1: pinseri ja snautseri, jotka osallistuvat kokeisiin.

LYHYT KATSAUS RODUN HISTORIAAN

Dobermann on ainoa saksalainen rotu, joka kantaa ensimmäisen tunnetun kasvattajansa, Friedrich Louis Dobermannin (eli 02.01.1834 – 09.06.1894) nimeä. Perimätiedon mukaan hän oli veronkantaja, ulosottomies ja siinä sivussa Apoldan kaupungin koirarankkuri, jolla oli lakisääteinen oikeus ottaa kiinni irrallaan juoksevatkoirat.
Tästä valikoimasta hän valitsi omaan kasvatustyöhönsä erityisen teräviä yksilöitä. Dobermannin kehityksessä näyttelivät merkittävää osaa varmasti niin sanotut ”teurastajankoirat”, joiden silloisissa oloissa voidaan katsoa olleen jo melko yhtenäinen ”rotu”. Nämä koirat olivat eräänlainen sekoitus nykyisen rottweilerin edeltäjää jatietyntyyppistä mustaa, ruosteenpunaisin merkein varustettua, Thüringenissä vaikuttanutta paimenkoiraa.
Edellä mainittuja koiria yhdistäen aloitti Louis Dobermann kasvatustyönsä 1870 luvulla. Tällä tavoin hän sai aikaan ”oman rotunsa”  käyttökoiria, jotka eivät olleet vain valppaita vaan myös ”pelottomia piha- ja kotikoiria”. Näitä koiria käytettiin paljon sekä vartio- että poliisikoiratehtävissä. Rodun suosio poliisikoirana hankki sille lisänimen ”santarmikoira”. Metsästyksessä dobermanneja käytettiin enimmäkseen taistelussa petoeläimiä vastaan. Näiden edellä kuvattujen ominaisuuksiensa ansiosta oli lähes itsestään selvää, että dobermanni tuli virallisesti nimetyksi poliisikoiraksi jo 1900-luvun alussa.
Dobermannjalostuksen tavoitteena on keskikokoinen, lihaksikas ja voimakasrakenteinen koira, joka massastaan huolimatta on linjoiltaan jalo ja elegantti. Sen tulee parhaalla mahdollisella tavalla soveltua niin seura-, suojelu-, palvelus – kuin perhekoiraksi.

YLEISVAIKUTELMA

Dobermann on keskikokoinen lihaksikas ja voimakasrakenteinen. Ihannekoira on linjoiltaan elegantti, uljasryhtinen, olemukseltaan temperamenttinen ja ilmeeltään päättäväinen.

TÄRKEÄT MITTASUHTEET

Dobermannin tulee, erityisesti urosten, näyttää rungoltaan lähes neliöltä. Rungon pituus (rintaluusta istuinluuhun) ei uroksilla saa ylittää säkäkorkeutta 5 % enempää eikä nartuilla 10 % enempää.

LUONNE

Dobermannin perusolemus on ystävällisen rauhallinen, perheeseen kiintynyt ja lapsirakas. Dobermannilla tulee olla eloisa temperamentti ja kohtuulliseksi määriteltävä terävyys. Ärsytyskynnyksen tulee olla kohtuullisen korkea. Koska dobermannilta edellytetään hyvää ohjattavuutta ja iloista työskentelyä, ovat toimintakyky, rohkeus ja kovuus huomionarvoisia ominaisuuksia. Jotta dobermannin valppaus soveltuisi ympäristöönsä, on kiinnitettävä erityisesti huomiota sen itsevarmuuteen ja pelottomuuteen.

PÄÄ

Yläosa: Voimakas, kokonaisuuteen sopiva. Ylhäältä katsottuna pää muistuttaa tylppää kiilaa. Päälaen poikkilinja on edestä katsottuna lähes vaakasuora eikä korvien suuntaan laskeva. Kuonon selästä lähes suoraan jatkuva päälaenluun linja pyöristyy hivenen niskaan päin. Kulmakarvojen kaariluu on hyvin kehittynyt, muttei korostunut. Otsavako on havaittavissa. Takaraivonluu ei saa olla silmiinpistävä. Pään sivut eivät saa vaikuttaa ulkonevilta kun päätä tarkastellaan sivulta ja ylhäältä. Yläleuan ja poskiluun sivuilla olevan kevyen kaarevuuden on oltava sopusoinnussa pään kokonaispituuteen. Pään lihakset ovat voimakkaasti kehittyneet.
Otsapenger: Otsapenger on heikko, mutta näkyvän selkeästi muodostunut.

PÄÄN ILME

Kirsu: Kirsu on hyvin muodostunut, enemmän leveä kuin pyöreä, suuret sierainaukot. Kokonaisuus ei saa olla esiin työntyvä. Mustilla koirilla kirsu on musta, ruskeilla vastaavasti vaaleampaan sävytykseen sopiva.
Kuono: Kuonon tulee olla oikeassa suhteessa kallo-osaan ja sen tulee olla voimakkaasti kehittynyt. Kuono on syvä, suuaukon on ulotuttava poskihampaisiin asti. Kuonon tulee olla leveä aina kulmahampaiden alueelle asti.
Huulet: Huulet ovat kuivat ja leukaluita myötäilevät. Niiden on tiiviisti peitettävä suuaukko. Huulien pigmentti on tumma, ruskeilla hieman vaaleampi sävy.
Leuat / Purenta / Hampaat: Voimakas, leveä ylä- ja alaleuka. Saksipurenta, hammaskuviossa 42 normaalikokoista hammasta.
Silmät: Silmät ovat keskikokoiset, ovaalinmuotoiset ja tummat. Ruskeilla koirilla sallitaan hieman vaaleampivärisävy. Luomet ovat tiiviit ja luomien reunat ovat karvoittuneet.
Korvat: Korkealle kiinnittyneet typistetyt korvat ovat pystyt ja suhteessa pään kokoon. Jos maassa on typistyskielto, arvostellaan typistetyt ja typistämättömät korvat saman arvoisina. (Typistämättömien korvien tulisi olla keskikokoiset ja niiden etureuna laskeutuu tasaisesti poskea pitkin).

KAULA

Pitkähkö suhteessa päähän ja runkoon. Kuiva ja lihaksikas. Niskalinja on ylösnouseva ja hieman kaartuva. Kaulan asento on ryhdikäs ja jalo.

RUNKO

Säkä: Erityisesti uroksilla selväpiirteinen, korkea ja pitkä, muodostaen täten selän lantiota kohden laskevan linjan.
Selkä: Selkä on lyhyt ja tiivis. Selkä ja lanne ovat leveät ja lihaksikkaat. Nartuilla voi lanneosa olla nisien takia hieman pidempi kuin uroksilla. Lantio: Tuskin havaittavasti ristiluista hännäntyveen päin laskeva ja vaikuttaa näin hieman pyöristyneeltä. Lantio ei ole suora eikä silmiinpistävästi laskeva (luisu). Lantio on leveä ja voimakaslihaksinen.
Rinta: Rinnan pituuden ja syvyyden on oltava oikeassa suhteessa rungon pituuteen. Kylkiluut ovat kevyesti kaareutuvat ja rinnan syvyyden tukisi olla noin puolet koiran säkäkorkeudesta. Rinta on leveä ja edestä voimakkaasti esiin tuleva (eturinta).
Vatsalinja: Viimeisistä rintaluista lantioon asti on vatsalinja selkeästi ylösvetäytynyt.
Häntä: Häntä on ylös kiinnittynyt ja lyhyeksi, kahden nikaman mittaiseksi typistetty. Maissa, joissa hännän
typistäminen on kiellettyä, voidaan häntä jättää luonnolliseen tilaansa.

RAAJAT / ETURAAJAT

Yleisesti: Eturaajat ovat joka puolelta katsottuina lähes suorat, siis kohtisuoraan alustaan nähden. Eturaajat ovat rakenteeltaan voimakkaat.
Lapa: Lapaluu on tiiviisti rintakehän myötäinen, se pistää esiin okahaarakkeiden yläpuolelta ja on lihaksikas
lapaluun harjanteen molemmin puolin. Lapa on mahdollisimman viisto ja taakse kiinnittynyt. Lavan vaakasuora kulma on noin 50 astetta.
Olkavarsi: Olkavarsi on pitkähkö ja voimakaslihaksinen. Se muodostaa lapaluun kanssa noin 105 – 110 asteen kulman.
Kyynärpäät: Kyynärvarsi on voimakas, suora ja lihaksikas. Pituus tasapainoisessa suhteessa kokonaisrakenteeseen.
Etutassun nilkkanivel: Voimakas.
Välikämmen: Luut ovat voimakkaat, edestä katsottuna suorat, sivusta katsottuna aavistuksen viistot (korkeintaan 10 astetta)
Etutassut: Tassut ovat lyhyet ja tiiviit. Varpaat ovat ylhäältä kaarevat (kissan tassut), kynnet ovat lyhyet ja mustat.

RAAJAT / TAKARAAJAT

Yleisesti: Koska dobermannilla on selväpiirteinen lantion lihaksisto, vaikuttaa lonkkien ja ristiluiden alue takaa katsottuna leveältä ja pyöristyneeltä. Lantiosta reisiin ja sääriin lähtevät lihakset leventävät reiden aluetta, polven seutua ja sääriä. Voimakkaat takaraajat ovat suorat ja samansuuntaiset.
Reisi: Pitkähkö, leveä ja voimakaslihaksinen. Reisiluu on lonkkaan nähden hyvin kulmautunut, vaakatasoonnoin 80 – 85 asteen kulmassa.
Polvi: Polvinivelen alue on voimakas ja koostuu reidestä, säärestä ja polvilumpiosta. Polven kulmaus on noin 130 astetta.
Sääri: Sääri on keskipituinen ja sopusoinnussa takaraajan kokonaispituuteen.
Kinnernivel: Keskivoimakkaat ja samansuuntaiset. Kinnernivel yhdistää sääriluun ja välijalanluun (kulma noin
40 astetta).
Välijalka: Lyhyt ja kohtisuorassa alustaansa nähden.
Takatassut: Samoin kuin etutassuissa, ovat takatassujen varpaat lyhyet, kaarevat ja tiiviisti yhdessä. Kynnet ovat lyhyet ja mustat.

LIIKKEET

Liikkeillä on erityisen tärkeä merkitys niin suorituskyvyn kuin ulkonäönkin kannalta. Dobermannin liikkeiden tulee olla joustavat, elegantit, ketterät ja vapaat. Askel on pitkä. Etujalat askeltavat liikkeessä mahdollisimman pitkälle eteen. Takajalkojen liikkeen tulee olla pitkä, joustava ja eteenpäin työntävä. Vuoroaskellus. Liikkeessä selkä on luja, jänteet ovat vahvat ja nivelet kiinteät.

IHO

Kauttaaltaan tiiviisti lihasten päällä ja hyvin pigmentoitunut.

KARVAPEITE

Karvan laatu: Karva on lyhyt, kova ja tiheä. Karvapeite on tiivis, myötäilee koiraa sileästi ja sitä on tasaisesti kaikkialla. Alusvilla ei ole hyväksyttävää.
Karvan väri: Väri on musta tai ruskea ruosteenpunaisilla, selkeästi rajatuilla ja puhtailla merkeillä. Värimerkitovat kuonossa, täplinä poskissa, kummankin silmän yläpuolella, kaulassa, kaksi läiskää rinnassa, välikämmenissä ja tassuissa, raajojen sisäpuolella, hännän alla ja istuinluiden kohdalla.

KOKO / PAINO

Säkäkorkeus: Urokset: 68 – 72 cm Nartut: 63 – 68 cm Keskikoko toivottava
Paino: Urokset n. 40 – 45 kg Nartut n. 32 – 35 kg

VIRHEET

Kaikki poikkeama edellä mainituista kohdista on pidettävä virheinä, joiden merkityksen tulee arvosteluissa olla tarkassa suhteessa poikkeaman suuruuteen nähden.
Yleisvaikutelma: Puuttuva sukupuolileima. Liian vähän massaa, liian kevyt, liian raskas, korkeajalkainen, hento luusto.
Pää: Liian voimakas, liian kapea, liian lyhyt, liian pitkä, liian paljon tai liian vähän otsapengertä. Kyömynenä. Voimakkaasti laskeva, kupera tai taaksepäin kaartuva päälaenlinja. Heikko alaleuka, pyöreät tai pienet, vinot silmät, vaaleat silmät. Liian voimakkaat posket, lerppahuulet, liian avoimet tai liian syvällä olevat silmät. Liian ylös tai liian alas kiinnittyneet korvat, avoimet suupielet.
Kaula: Hieman lyhyt, liian lyhyt, liikaa kaula – tai kurkunalusnahkaa. ”Hirvenkaula”, liian (epäsuhtaisen) pitkä kaula.
Runko: Pehmeä selkä, laskeva lantio, notkoselkä, köyryselkä, liian kaarevat tai liian vähän kaarevat kylkiluut. Riittämätön rinnan leveys tai syvyys, selkä kokonaisuudessaan liian pitkä, riittämätön eturinta, liian ylös tai alas kiinnittynyt häntä. Vatsalinja liikaa tai liian vähän ylösvetäytynyt.
Raajat: Liian vähän tai liikaa kulmautuneet etu- ja/tai takaraajat. Löysät kyynärpäät, määrittelemättömästi poikkeava-asentoiset tai pituiset luut ja nivelet. Seistessä sisään- tai ulospäin kiertyvät tassut, pihtipolvinen / länkisäärinen ja ahdas takajalkojen asento. Avoimet tai heikot tassut, surkastuneet varpaat, vaaleat kynnet.
Karvapeite: Liian vaaleat, epäselvästi rajatut, likaiset (nokiset) värimerkit, liian tumma maski, suuret mustat läiskät raajoissa, tuskin erottuvat tai liian suuret rintamerkit. Pitkä tai pehmeä ja kiilloton tai aaltoileva karva. Karvattomat ja kaljut kohdat. Suurehkot vastakarva-alueet erityisesti rungossa, näkyvä alusvilla.
Luonne: Puuttuva itsevarmuus, liiallinen temperamentti, liioiteltu terävyys, liian alhainen tai liian korkea ärsytyskynnys.
Koko: 2 cm tai sitä pienemmät poikkeamat rotumääritelmästä on huomioitava laatuarvostelussa alentavina tekijöinä.
Liikunta: Epävarmat, sipsuttavat liikkeet, jäykät liikkeet, tasakäynti (peitsaaminen)

HYLKÄÄVÄT VIRHEET

Yleisesti: Vastakkaisen sukupuolen leima, vihaisuus ja sairaalloiset piirteet ovat hylkääviä virheitä.
Silmät: Keltaiset (”petolinnun”) silmät tai eriväriset silmät.
Purenta: Ylä-, tasa- tai alapurenta sekä hammaspuutokset.
Karvapeite: Valkoiset läiskät, todella pitkä ja aaltoileva karva, merkittävän ohut karvapeite ja suuret paljaat alueet.
Luonne: Arkuus, hermostuneisuus ja aggressiivisuus.
Koko: Yli 2 cm alitukset tai ylitykset rotumääritelmässä ilmoitetuista mitoista.
Huom: Uroksilla tulee olla kaksi selvästi havaittavaa, normaalisti kehittynyttä kivestä, jotka ovat kokonaan laskeutuneet kivespusseihin.
Edellisessä rotumääritelmässä vielä hyväksytty sininen väri ei yllä olevan rotumääritelmän mukaan enää ole dobermanneilla hyväksytty väri. Tämä muutos tulee kuitenkin voimaan FCI:n päätöksen (12-13.12.1993) mukaisesti 1.1.1999.

Back To Top
Search